Jazzrytmit - the jazz webmagazine in Finland

Jazzrytmit - the jazz webmagazine in Finland

Erinomaisen väkevä levyavaus, jossa sello ja viulu ottavat osittaisen etulyönnin, maestro Sülen pianon ikäänkuin terottaessa kynsiään. Rytmikäs tsäkätys takoo tahdin, johon pikkuhiljaa kasvaa viulun sijaan leadsoittimeksi piano. Tahdikkaan ryhdikkäästi, yhtyen hiljaa kiihdyttäen nopeammaksi ja nopeammaksi sormijuoksuksi mustavalkiolla. Kun juoksutuksen oheen aaltoillaan hienosti koko koskettimistolla ja annetaan vasemman käden puhua jykevällä voimalla alkaa herkku olla huipussaan. Huipussa, joka yhdessä jousiston kanssa antaa erinomaisen nautintahetken. Erilaisen. Osin maagisenkin. Mutta todella hienon rytmisen kokonaisuuden. Ja millä soitinyhdistelmällä. Wow!
Kakkosraita hyydyttää ykkösraidan menon. Süle herkistää soittopelinsä kauniiseen, balladin omaiseen satumaailmaan. Sellaiseen, jossa etsitään jotain jostain, mitä ei ole olemassakaan. Rauhallisesti, Kuitenkin elävällä sykkeellä, jossa pianon herkkyys on elementissään. Kauneus ja yksinkertaisuus saavat seurakseen kilkuttavan kirkkaat juoksutukset. Juoksutukset, jotka tuntuvat olevan unkarilaissyntyisen Sülen tavaramerkki. Liekö verenperintö tiukkatahtisesta Dzardaksesta. Niin tai näin, erinomaista kuunneltavaa.
Kolmosraita avataan jälleen räväkästi, ikäänkuin ilmoittaen, että täältä tullaan. Ja niin tultiinkin. Voimakkaana ja tehokkaana rytmipommina, jossa Süle työstää jälleen soittimensa musiikin kiitolaukkaan. Hillittömiin juoksutuksiin, vasurin hoitaessa upeasti komppiosastoa yhdessä sellon ja viulun kanssa. Kun tähän ripautellaan sekaan mausteeksi osittaista riitasointia ja modernismia alkaa kuulonautinto olla jälleen valmis. Tiukan tahdikas. Harmonisesti hienosti yhteenliimattu.
Nelosraidalla hiljennytään jälleen mallailemaan hiljaisuutta. Osin melankolisesti. Elämänlankana juoksutukset, jossa käytetään soittimen vihonviimeisiäkin koskettimia oikealta. Kilkuttavan juoksutusmaton ja rauhaisamman sooloilun takana möräjää jousisto- Syvän rauhaisana. Pelottavan haastavana.
Sülen soitossa on koko ajan annos magiikkaa. Magiikkaa, joka tekee hänen melankoliastaankin elävää. Elämänhaluistakin (?). Pieni sininen liekki lepattaa ikäänkuin viimeisiään, mutta voimistuu voimistumistaan, palaen lopuksi suurella roihulla. Sülen erinomaisuus koko koskettimiston hallitsijana hyppää useampaan kertaan esille. Vasuri tekee hillittömän määrän työtä. Komppaa. Juoksee kilkkaavan oikeiston rinnalle. Välillä bassovoimallaan ohitsekin. Todellista musiikki-iloittelua, jossa paiskataan kehiin koko pianomusiikin genre. Genre, jollaista harvemmin pääsemme kotimaisissa soittosuoritteissa nauttimaan! Süle on kertakaikkiaan loistava!
Ja kun kaikki natsaa erinomaisesti sellisti Rysän ja viulisti Takácsin kanssa yhteen, saa kuulija osakseen musiikkia, joka hemmotteleee häntä selkäydintä myöten. Vaivuttaen hänet nirvanaan. Olotilaan, jossa hyvänolon tunne on sanoin kuvaamaton.
Edellä mainittu koskee levyn kuutta ensimmäistöä raitaa, sillä viimeisenä kuullaan yli 27 minuuttia kestavä teos: Trio Solingo... avant gardistinen spektaakkeli sellolle, pianolle ja viululle. Tämä klassisesen nykymusiikin kategoriaan sijoittuva sävelteos antaa reilusti tilaa myös viululle ja sellolle, joiden osuus kuudella ensimmäisellä raidalla jäi lähinnä komppaaviksi instrumenteiksi. Tämä massiivinen raita tai oikeammin eri osista koostuva teos vaatii kuulijaltaan pitkäjännitteisyyttä, sillä monin paikoin sen taiteellinen aspekti ylittää normaalin rytmimusiikin ystävän vastaanottokyvyn. Harmi sinänsä, sillä modernin klassismin ja vastaavan jazzin ero on minimaalinen...
Kokonaisuudessaan Laszlo Sülen levy on upea kokonaisuus. Kokonaisuus, jossa totutuista jazzkokoonpanoista poiketen trion kokoonpano on instrumentaalisesti erikoinen. Se, että onko tämä jazzlevy vaiko klassinen tai joku muu, jääköön omaan arvoonsa. Süle osoittaa tällä levyllä kuuluvansa pianistina ja säveltäjänä kuin sovittajanakin ehdottomaan ykkösketjuumme. Hänen erilaisuutensa kääntyy erinomaiseksi postiivisuudeksi. Ja se on tervetullutta!
Uskon, että tällä levyn triolla olisi paljonkin käyttöä livenä festivaaleilla ja konserttiohjelmistoissa!
Korkeat pisteet Laszlo Sülelle ja ostosuositus niille, joilla ei vielä ole levyä.

Osku Rajala Jazzrytmit 15/10/2009

Helsingin Sanomat 2009 (in Finnish)

Helsingin Sanomat 2009 (in Finnish)

Keravan kaksi pääkonserttia olivat festivaalin historian parhaasta päästä. Kitaristi Scott Fields ja pianisti László Süle tarjosivat ensimmäisessä konsertissa lähes läpikirjoitettua aivovoimistelua...

[...] Süle on pitkään ollut Suomen musiikkielämän vaietuimpia suuruuksia. Hän on sanonut, että "eräs tärkeimmistä tunteesta elämässä on, että jotain puuttuu, on poissa". [..] Uusimmissa töissään Süle syleili jälleen maailmoja prekambriselta ajalta Bachiin. Mutkikkaita ja virtuoosisia kuvioita, mutta myös sentimentaalista koukkua. Jousikvartetin käyttö oli varsin onnistunutta, ja pianistina Süle on aivan maamme huippuja.

Jukka Hauru, HS

Allaboutjazz

Allaboutjazz

Jazz and classical music have been merged before with different consequences. Happily, this venture rises above the mundane and the obvious. The architects of this edifice are László Süle and Pentti Lahti, both residents of Finland. The former is the jazz personality; the latter prefers calling himself a folk musician. The dynamics most certainly bring depth and allure to the music, and when they nestle against the string quartet, the enticement is undeniable.

Süle composed and arranged all the music. He uses several elements to purvey his feelings. Folk music brings in “Morning Prayer." Lahti's saxophone cries in yearning entreaty, yet it fathoms hope as it soars high. The string quartet in unison forms the bank, and Süle churns the current in eddying pools on the piano and then ushers in the waters of calm as he carries the tune with eloquence. But he is an innovator and the rush of notes swirl in, spiralling the spirit of the tune to a logical end. The whirl of classical motifs colour “Stone Flower"; the strings sing a bright tune and open the vista for the flute of Lahti, who bends the notes and takes them through twisted alleyways, when Süle takes over and develops rich layers on the piano. Zoltán Takács, the leader on “Absence," is a warm, sensitive musician who brings in a virtuosic depth to the ballad. Lahti clasps the thread on the saxophone and passes it on to Süle. The ensemble locks in and passion becomes the keyword. The music captivates.


Track listing: Morning Prayer; Song of the Dancing Water; Easy Waking; Light and Gravity; Absence; Stone Flower; Wounded Birds on Wounded Meadows

Personnel: Pentti Lahti--woodwinds; László Süle --piano; Scarbantia String Quartet: Zoltán Takács--1st violin; Diana Tsaliovich--2nd violin; Jouko Mansnerus--viola; Raimo Sariola--cello

Style: Fusion/Progressive Rock | Published: October 14, 2004

By Jerry D'Souza

Helsingin Sanomat 2004 (in Finnish)

Helsingin Sanomat 2004 (in Finnish)

László Süle, Pentti Lahti & Scarbantia String Quartet: Absence. LSCD

Unkarissa syntynyt pianisti ja säveltäjä László Süle on opettanut Pop & Jazz Konservatoriossa jo 15 vuotta. Sen ohessa hän on tehnyt ja levyttänyt sekä orkesteriteoksia ettälaulumusiikkia klassisen musiikin ja jazzin välimailta.

Sülen musiikille ovat leimallista suuri muoto, suuret tunteet ja maailmoja syleilevät näyt. Mutta myös kuvailevarunollisuus tai herkkä melodisuus parhaimpien jazzballadien tyyliin. Kappaleiden tunnelmat liikkuvat dramaattisesta virtuositeetista medittoivaan ja eteeriseen kuunteluun.

Samat laadut pätevät Absencella. Süle, monipuhaltaja Pentti Lahti ja jousikvartettiesittävät oloissamme harvinaislaatuisen seikkailun. Tulos on hämmentävän hioutunut ja rikas, täkäläiseen musiikkikenttään ehkä liiankin rikas ja syvämietteinen. Väliin pudonnut László Süle ansaitsisi tämänkin Absence -näytön perusteella huomattavasti suuremman arvostuksen ja presencen blokkiutuneen musiikkimme pelikentillä.

Jukka Hauru

Helsingin Sanomat 1998 (in Finnish)

Helsingin Sanomat 1998 (in Finnish)

Salainen Süle

László Süle Octet: Songs From The Sunken Planet, SBC

Ogelissa opettavan László Sülen, pianistin ja säveltäjän, levyt ja konsertit taoittelivat vuosikymmenen alussa väliinputoajan taivaita jazzin ja modernin klassisen rajoilla. Virtuositeetti ja melodiatajukasvoivat joskus totisen raskaiksi, mutta harkitumpi kolmas levy todistaa taas ainutlaatuisesta sävellyksisestä ja soittimellisesta lahjakkuudesta. Vakava ehdokas vuoden jazzlevyksi.

Süle voisi olla jazzimme salainen ase, mutta hän on pysynyt erillään alan näköiskentästä. Hän suomalaistui 1989, mutta on säilyttänyt musiikissaan Bartókin ja Budapestin. Aidosti musiikillinen ilotulitus onkin mahdollista vain, jos ei nuole trendien ja tyhmän Amerikan perään. Marjo-Riitta Kervisen hienosti tulkitsemat laulut ja ovelat orkestraatiot tuovat Bartókin ja jazzin lisäksi mieleen Mike Westbrookin.

Jukka Hauru